10.2.2017

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on syytekohdassa 1 tuominnut A:n rangaistukseen X:ään kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus on lukenut hänen syykseen ne pahoinpitelyteot, jotka hän oli syytteen mukaan itse kohdistanut X:ään, ja lisäksi yhteisen pahoinpitelysuunnitelman nojalla myös lipastolla ja tuolilla lyömällä tai heittämällä tehdyn väkivallan, jonka teon oli syytteen mukaan tehnyt jutun toinen vastaaja B. Hovioikeus on hylännyt B:hen kohdistuneen syytteen katsottuaan jääneen epäselväksi, kumpi vastaajista oli tämän teon tehnyt.

2. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys ensiksi siitä, onko hovioikeus voinut tuomita hänet lipastolla ja tuolilla tehdyn väkivallan osalta, vaikka se on hylännyt B:hen kohdistuneen syytteen. Tämän jälkeen kysymys on vielä A:lle tuomittavan yhteisen rangaistuksen määräämisestä.

Syyte ja syyksilukeminen käräjäoikeudessa

3. Syyttäjä on vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta syytekohdassa 1 törkeästä pahoinpitelystä. Syytteen teonkuvauksen mukaan A ja B olivat 9.7.2013 Jyväskylässä yhdessä eräässä yksityisasunnossa tehneet ruumiillista väkivaltaa X:lle siten, että A oli lyönyt tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon ja B oli lyönyt tai heittänyt tätä puisella lipastolla ja puisella keittiön tuolilla pään alueelle, aiheuttaen siten kivun lisäksi oikealle otsalle turvotusta ja oikeaan silmään voimakasta turvotusta, keskikasvojen luiden murtuman, oikean silmänpohjan pirstaleisen murtuman, oikean poskiluun katkeamisen ja murtumisen useasta kohdasta ja tähän liittyvän leikkaushoidon sekä nenäluuhun useita murtumia. Ottaen huomioon tekotapa ja se, että teolla oli aiheutettu uhrille laaja-alaiset ja leikkaushoitoa vaatineet kasvovammat eli vaikea ruumiinvamma, teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja sitä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

4. A on tunnustanut menetelleensä omalta osaltaan syytteessä kuvatulla tavalla ja aiheuttaneensa teollaan X:lle oikealle otsaan ja oikealle silmään turvotusta. A on kiistänyt yksituumaisuuden B:n kanssa sekä sen, että hän olisi aiheuttanut X:lle murtumia. B on puolestaan myöntänyt syyllistyneensä avunantoon pahoinpitelyyn päästämällä A:n X:n asuntoon, mutta kiistänyt tehneensä mitään väkivaltaa ja toimineensa yhdessä ja yksissä tuumin A:n kanssa.

5. Käräjäoikeus on lausunut, että A ja B olivat riidattomasti menneet ennestään tuntemiensa veljesten X:n ja Y:n luo näiden yhteiseen asuntoon siten, että B oli mennyt paikalle ensin ja päästänyt sitten asuntoon sisään A:n. Esitetyn näytön mukaan tästä menettelytavasta oli A:n ja B:n välillä sovittu. Riidatonta oli, että X:ää oli pahoinpidelty ja että hänelle oli aiheutunut syytteessä kuvatut vammat. Käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kuvatulla tavalla ja että heillä oli ollut yhteinen suunnitelma X:n pahoinpitelemisestä. Pahoinpitelyn jälkeen A ja B olivat vielä riidattomasti poistuneet yhdessä paikalta X:n ja Y:n luota. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n ja B:n kummankin tahallisuus ulottui heidän toistensa toimintaan kokonaisuudessaan. Vaikka tarkemmin ei ollut selvitetty, mitkä X:lle aiheutuneista vammoista olivat syntyneet missäkin vaiheessa pahoinpitelytilannetta, eikä lähempää selvitystä ollut myöskään X:n kasvoihin aiheutuneiden useiden murtumavammojen osalta, A:n ja B:n syyllisyyttä vammojen osalta ei ollut syytä arvioida toisistaan poikkeavasti.

6. Käräjäoikeus on lukenut A:n ja B:n syyksi sen törkeän pahoinpitelyn, josta heille oli vaadittu rangaistusta.

Syyte ja syyksilukeminen hovioikeudessa

7. A:n ja B:n valitettua hovioikeuteen syyttäjä on, siltä varalta, että B:n ei katsottaisi syyllistyneen tekijänä syytekohdassa 1 kuvattuun törkeään pahoinpitelyyn, vaatinut tälle vaihtoehtoisesti rangaistusta avunannosta törkeään pahoinpitelyyn. Vaihtoehtoisen teonkuvauksen mukaan B oli tahallaan avustanut ja siten edistänyt A:n tahallista pahoinpitelyrikosta niin, että hän oli tietoisena A:n pahoinpitelytarkoituksesta avannut tälle X:n ja Y:n asunnon ulko-oven, minkä jälkeen A oli pahoinpidellyt X:n.

8. Hovioikeus on todennut olevan riidatonta, että B ja A olivat menneet ennestään tuntemiensa veljesten X:n ja Y:n luo näiden yhteiseen asuntoon siten, että B oli mennyt paikalle ensin ja päästänyt asuntoon sisään sinne hetken kuluttua saapuneen A:n. X oli A:n asuntoon saapumisen jälkeen pahoinpidelty ja hänelle oli aiheutunut syytteessä kuvatut vammat. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että X:ää oli syytteessä kuvatussa tilanteessa pahoinpidelty paitsi nyrkillä lyömällä myös tuolilla ja lipastolla lyömällä tai heittämällä siten, että hänelle oli aiheutunut syytteestä ilmenevät vammat. Tuolilla ja lipastolla lyöjän tai heittäjän oli täytynyt olla joko B tai A. Asiassa ei ollut esitetty riittävää näyttöä siitä, että B olisi syytteessä kerrotuin tavoin lyönyt tai heittänyt X:ää tuolilla ja lipastolla.

9. Hovioikeus on lausunut A:n osallisuudesta, että A ja B olivat etukäteen sopineet siitä, että he menisivät "ojentamaan" X:ää ja Y:tä. A oli heti B:n päästettyä hänet näiden asuntoon käynyt X:n kimppuun lyöden tätä nyrkeillä niin lujaa, että tämä oli kertonut menettäneensä melkein tajuntansa jo tästä nyrkeillä lyömisestä. X:ää oli pahoinpidelty myös tuolilla ja lipastolla jollakin tavalla lyömällä tai heittämällä, vaikka epäselväksi olikin jäänyt, kumpi syytetyistä oli näin tehnyt. Ottaen huomioon B:n ja A:n yhteinen suunnitelma X:n ja Y:n ojentamisesta, niin vaikka tuolilla ja lipastolla lyöjä tai heittäjä olisikin ollut käräjäoikeuden katsomin tavoin B, A:n tahallisuus ulottui tällöinkin käräjäoikeuden katsomalla tavalla myös tuolilla ja lipastolla lyömällä tai heittämällä toteutettuihin väkivallantekoihin ja niillä aiheutettuihin seurauksiin. Riidatonta oli, että X oli saanut kaikki syytteessä kuvatut vammat. Selvää myös oli, ettei kukaan muu kuin A tai B ollut X:ää syytteessä tarkoitetussa tilanteessa pahoinpidellyt. Siten riippumatta siitä, kumpi syytetyistä oli astaloita käyttänyt, ulottui A:n tahallisuus näissä olosuhteissa X:n pahoinpitelytilanteessa tehtyyn väkivaltaan ja sen seurauksiin kokonaisuudessaan.

10. B:n osalta hovioikeus on lausunut, että koska asiassa oli jäänyt epäselväksi, kumpi syytetyistä oli lyönyt tai heittänyt X:ää tuolilla ja lipastolla, eikä syytteessä ollut kuvattu mitään muuta täytäntöönpanotointa, jolla B:n olisi väitetty osallistuneen tekijänä ensisijaisessa syytteessä kuvattuun törkeään pahoinpitelyyn, eikä tällaista mahdollisuutta ollut oikeudenkäynnissä lainkaan käsitelty, B:n ei voitu syytekohdassa 1 esitetyn syytteen nojalla katsoa osallistuneen tekijänä ensisijaisen syytteen mukaiseen törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeus on lukenut B:n syyksi vaihtoehtoisen syytteen teonkuvauksen mukaisen avunannon törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeuden tuomio on B:n osalta lainvoimainen.

11. A oli hovioikeuden syyksilukemisen mukaan syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn siten, että hän oli B:n avustettua hänet X:n ja Y:n asuntoon tehnyt ruumiillista väkivaltaa X:lle lyömällä tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon. Samassa yhteydessä X:ää oli lyöty tai heitetty puisella lipastolla ja puisella keittiön tuolilla pään alueelle, mistä tekotavasta A oli yhteisen pahoinpitelysuunnitelman nojalla myös tekijävastuussa. Pahoinpitelyssä oli aiheutettu X:lle syytteessä kuvatut vammat, teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja sitä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Syytesidonnaisuudesta

12. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä (KKO 2001:43, 2003:74, 2009:25, 2011:103, 2014:81 ja 2015:67) ilmenee, teolla tarkoitetaan syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Koska vastaajalla tulee olla asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu. Tämän niin sanotun syytesidonnaisuuden tarkoituksena on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla.

13. Rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan pahoinpitelystä on tuomittava se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa. Rikoslain 5 luvun 3 §:ssä säädetään, että jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.

14. Viimeksi mainitun lainkohdan esitöissä on todettu, että rikoskumppanuudessa tekijävastuu edellyttää yhdessä tekemistä. Subjektiivisessa suhteessa yhdessä tekeminen merkitsee vaatimusta yhteisymmärryksestä. Objektiivisessa suhteessa edellytetään jonkinlaista osallistumista itse rikoksen toteuttamiseen (HE 44/2002 vp s. 152).

15. Korkein oikeus on ennakkopäätöksissään KKO 2001:43 ja 2011:103 arvioinut syytesidonnaisuutta rikoskumppanuuden kannalta. Ensimmäisessä ratkaisussa on ollut kysymys tekijävastuusta törkeässä pahoinpitelyssä ja törkeässä kuolemantuottamuksessa ja jälkimmäisessä tekijävastuusta varkaudessa. Kummassakin tapauksessa hovioikeus oli lukenut teon vastaajan syyksi rikoskumppanuuden perusteella, vaikka syytteen teonkuvauksessa ei ollut väitetty vastaajan tehneen tekoa yhdessä toisen kanssa. Hovioikeuden katsottiin kummassakin tapauksessa tuominneen vastaajan muusta teosta kuin mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta.

Korkeimman oikeuden syytesidonnaisuutta koskeva arviointi

16. Tässä tapauksessa syytteen teonkuvauksessa on asianmukaisesti esitetty rikoskumppanuuden subjektiivista edellytystä koskeva väite A:n ja B:n toimimisesta yhdessä. Tämän jälkeen teonkuvauksessa on väitetty A:n lyöneen X:ää useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon sekä B:n lyöneen tai heittäneen X:ää lipastolla ja tuolilla. Hovioikeudessa syyttäjä on B:n osalta esittänyt kohdassa 7 selostetun toissijaisen syytteen sen varalta, ettei B:n katsota osallistuneen rikoskumppanina pahoinpitelyyn ensisijaisessa syytteessä kuvatulla tavalla. Syyttäjä ei kuitenkaan ole esittänyt toissijaista tai vaihtoehtoista teonkuvausta, jonka mukaan A olisi suorittanut muita toimia kuin nyrkillä lyönnit, eikä muutoinkaan tarkistanut syytettä hänen osaltaan.

17. Kuten edellä kohdista 12 ja 15 ilmenee, syytesidonnaisuutta eli sitä, mistä menettelystä vastaaja voidaan tuomita, arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella. Mikäli syytteen sanamuoto on tulkinnanvarainen tai ristiriitainen, tuomioistuimen on rikosoikeudenkäyntilain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti pyrittävä selventämään sitä prosessinjohdollisin keinoin huomioon ottaen kuitenkin erityisesti syytetyn oikeusturva ja tuomioistuimeen kohdistuva puolueettomuusvaatimus. Arvioitaessa syytesidonnaisuuden rajoja voidaan tapauskohtaisesti ottaa huomioon myös syytesidonnaisuuden tarkoitus turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet.

18. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi tekijänä osallistunut törkeään pahoinpitelyyn, ja hylännyt ensisijaisen syytteen häntä vastaan. Hovioikeus ei tällöin ole voinut lukea A:nkaan syyksi syytteen teonkuvauksen mukaista B:n tekemää pahoinpitelyä tämän rikoskumppanina. Koska syyttäjä ei ole väittänyt, että A olisi suorittanut ne tekijäntoimet, jotka syytteen teonkuvauksen mukaan oli suorittanut B, hovioikeus ei myöskään ole voinut lukea näitä tekoja A:n syyksi hänen itsensä tekeminä. Hovioikeuden syyksilukeminen, jossa passiivissa kirjoitetulla lauseella on jätetty avoimeksi se, kumpi paikalla olleista mahdollisista tekijöistä oli lyönyt tai heittänyt X:ää lipastolla ja tuolilla, käsittää kuitenkin tosiasiassa myös sen vaihtoehdon, että A oli suorittanut nämä toimet.

19. A on voinut puolustuksessaan lähteä siitä, että häntä vastaan ajetun syytteen hylkäämiseksi hänen kiistämältään osin riittää se, että hän kykenee horjuttamaan syyttäjän väitettä hänen ja B:n yhdessä toimimisesta siten, että tältä osin jää varteen otettava epäily. A:lla ei tällöin ole ollut tarvetta lausua B:n tekemiksi väitetyistä tekijäntoimista eikä varsinkaan siitä, että hän itse olisi lyönyt tai heittänyt lipastolla ja tuolilla X:ää, eikä esittää vastanäyttöä näiden seikkojen osalta. Korkein oikeus katsoo, että A:n puolustautumisen kannalta ero syytteessä kuvatun ja hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon välillä on ollut merkittävä.

20. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että syytteen teonkuvauksen pohjalta A:n syyksi ei ole voitu lukea pahoinpitelyä myös lipastolla ja tuolilla lyönnin tai heiton osalta, koska syyte on tältä osin hylätty hänen rikoskumppanikseen väitetyn B:n osalta eikä A:n ole väitetty itse menetelleen tällä syytteessä sinänsä kuvatulla tavalla. Hovioikeus on siten vastoin rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 3 §:n säännöstä tuominnut A:n muusta teosta kuin mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Syyksilukeminen

21. Edellä sanotuilla perusteilla A:n syyksi ei voida lukea väkivallan tekemistä X:lle lipastolla ja tuolilla lyömällä tai heittämällä. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, miltä osin X:n kasvojen luiden murtumavammat olisivat aiheutuneet A:n tunnustamista nyrkillä lyönneistä ja miltä osin lipastolla ja tuolilla lyömisestä tai heittämisestä. Näin ollen A:n syyksi jää hänen tunnustamansa pahoinpitely, jossa eivät täyty törkeän pahoinpitelyn ankaroittamisperusteet.

22. Korkein oikeus lukee A:n syyksi syytekohdassa 1 sen, että hän oli 9.7.2013 Jyväskylässä eräässä yksityisasunnossa tehnyt ruumiillista väkivaltaa X:lle lyömällä tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon aiheuttaen tälle kivun lisäksi oikealle otsalle turvotusta ja oikeaan silmään voimakasta turvotusta. Sanotulla menettelyllään A on syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Rangaistuksen määrääminen

23. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (esim. KKO 2014:60 kohta 10). Rangaistus on saman luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa taas arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187).

24. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

25. A:n syyksi jäävät syytekohdan 1 pahoinpitelyn ohella syytekohtien 2 ja 3 pahoinpitelyt. Pahoinpitelyn rangaistusasteikko on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, ja enimmäisrangaistus useammasta pahoinpitelystä yhteistä rangaistusta määrättäessä on rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohta huomioon ottaen neljä vuotta vankeutta.

26. Rangaistuksen mittaamista koskevassa ennakkopäätöksessä KKO 2014:6 on ollut kysymys pahoinpitelystä, jossa vastaaja ja asianomistaja olivat käyneet toisiinsa käsiksi, ja yhteenotto oli jatkunut painimalla puukon ollessa vastaajan kädessä. Yhteenotossa asianomistajalle oli aiheutunut puukosta viiltohaava kaulaan. Korkein oikeus totesi, että rangaistuskäytäntöä kuvaavien tilastojen perusteella pahoinpitelystä tuomittavan vankeuden keskipituus oli noin kolme ja puoli kuukautta. Korkein oikeus lausui, että jo teräaseen käyttämisen vuoksi vastaajan syyksi luettua tekoa oli pidettävä huomattavasti vakavampana rikoksena kuin tavanomaista pahoinpitelyä, jossa yleensä ei käytetty asetta tai jossa käytetty ase ei ollut niin vaarallinen kuin teräase. Rangaistus tuli sen vuoksi mitata selvästi ankarammaksi kuin edellä mainittu keskipituinen rangaistus, jonka voitiin katsoa osoittavan tavanomaisesta pahoinpitelystä tuomittavan vankeusrangaistuksen tasoa. Korkein oikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena 9:ää kuukautta vankeutta.

27. Syytekohdassa 2 A:n syyksi on luettu se, että hän ja B olivat 9.7.2013 X:n ja Y:n asunnossa yhdessä tehneet ruumiillista väkivaltaa Y:lle siten, että A oli lyönyt tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon ja B oli lyönyt tätä pyykkikorilla pään alueelle, aiheuttaen siten kivun lisäksi oikeaan silmäkulmaan liimattavan haavan ja vasempaan silmään ompeleita vaatineen haavan, kylkeen voimakasta paineluarkuutta sekä vasemman etusormen murtuman.

28. Syytekohdassa 3 A:n syyksi on luettu se, että hän oli 3.6.2013 Jyväskylässä tehnyt eräässä ravitsemusliikkeessä ruumiillista väkivaltaa Z:lle lyömällä tätä kerran nyrkillä päähän, aiheuttaen siten kivun lisäksi sisäkorvan tärähdysvamman ja siitä johtuneen pysyvän lievän kuulon alenemisen.

29. Kaikissa syytekohdissa pahoinpitelyt ovat tapahtuneet nyrkillä lyömällä. Lisäksi syytekohdassa 2 pyykkikorilla lyöminen on luettu A:n syyksi rikoskumppanuuden perusteella. Syytekohdissa 1 ja 2 nyrkillä lyöntejä on ollut useita ja ne ovat kohdistuneet päähän ja ylävartaloon. Syytekohdassa 3 on ollut yksi päähän kohdistunut nyrkillä lyönti. Seurauksiltaan syytekohdan 2 teko on vakavin, vaikka vaarallisuudeltaan teot eivät merkittävästi poikkea toisistaan.

30. Korkein oikeus toteaa, että A:n rikoksissa on ollut kysymys tekotavoiltaan varsin tavanomaisista pahoinpitelyistä, joista yhteistä rangaistusta mitattaessa syytekohdan 2 tekoa on pidettävä ankarimmin rangaistavana. Siinä kuten myös syytekohdan 1 teossa pääasiallisena vaikuttimena on ollut A:n tuohtumus ennestään tuntemiaan X:ää ja Y:tä kohtaan. A on kohdistanut heihin väkivaltaa heidän omassa kodissaan B:n päästettyä hänet ensin sisään. Nämä seikat lisäävät mainittujen tekojen moitittavuutta. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi syytekohdassa 2 luetusta pahoinpitelystä olisi joitakin kuukausia tavanomaisesta pahoinpitelystä tuomittavaa keskipituista vankeusrangaistusta pidempi.

31. Syytekohtien 1 ja 2 pahoinpitelyillä on vahva keskinäinen yhteys. Ne ovat osa samaa tapahtumaa ja tekokokonaisuutta. Tässä tapauksessa keskinäisellä yhteydellä on yhteistä rangaistusta lieventävä vaikutus. Syytekohdan 3 pahoinpitely on puolestaan edellä mainittuihin nähden täysin erillinen teko, joka on kohdistunut A:lle ennalta tuntemattomaan Z:aan yllättäen. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luettujen rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen nähden on 8 kuukautta vankeutta.

32. A on aikaisemmin vuonna 2007 tuomittu vuosina 2005 ja 2006 tehdyistä pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta, virkamiehen vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet on vuonna 2010 tuomittu vuonna 2007 tehdyistä törkeästä vahingonteosta ja tuhotyöstä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nyt tuomittavien A:n rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä hänen syyllisyytensä sen paremmin kuin hänen aikaisempi rikollisuutensa, kun otetaan huomioon siitä kulunut aika, eivät tässä tapauksessa edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. A:n vankeusrangaistus määrätään siten ehdolliseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Siltä osin kuin A on syytekohdassa 1 tuomittu lipastolla ja tuolilla lyömällä tai heittämällä tehdystä pahoinpitelystä, hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään.

A:n syyksi luetaan syytekohdassa 1 hovioikeuden hänen syykseen lukeman törkeän pahoinpitelyn asemesta rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla pahoinpitely.

A tuomitaan syytekohdan 1 pahoinpitelystä sekä alemmissa asteissa hänen syykseen luetuista syytekohtien 2 ja 3 pahoinpitelyistä yhteiseen 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä ja päättyy 9.2.2019.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jukka Sippo, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Kaisa Kuparinen.